KAUSI PYÖRÄHTÄÄ KÄYNTIIN
27.2.2022
27.2. pidetään Hästbackan Tallin ja ER:n yhteinen kilpailuharjoitus esteillä. Lue kutsu ja ilmoittaudu mukaan. Seuraavana on vuorossa sääntökoulutusiltapäivä sunnuntaina 6.3. klo 13 Hästbackan maneesissa. Kaikki, sekä kilpailemaan aikovat että harrastajat ovat tervetulleita mukaan! Maaliskuussa olisi tarkoitus käydä jo treenaamassa ulkopuolisessa maneesissa ja viimeistään huhtikuussa aloittaa tallin ulkopuolisissa kisoissa reissaaminen. Kesäksi yritetään järjestää taas tallin porukalle oma leiri Ypäjälle, niin päästään treenaamaan kaikkia lajeja loistavissa puitteissa. Suunnitelmissa on myös perinteiset Lohjan Derby nurmella sekä Hanko Sea Horse Week. Omia tallin estekisoja on keväällä rataharjoitusten lisäksi kolme ja kesällä kaksi iltakisaa. Koulurataharjoituksia pidetään keväällä kysynnän mukaan - vähintään kahdet - ja viralliset kilpailut sekä helatorstaina 26.5. että la 6.8. Tiedossa myös ohjasajokurssia ym mukavaa puuhaa porukalla hevosten kanssa. Toivotaan että korona ei liikaa muuta suunnitelmia, niin saadaan aktiivinen kisakausi aikaiseksi. Ei siis muuta kuin polkaistaan treenivuosi käyntiin ja ratsastetaan kohti kisoja! |